sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Pieni kertaus torstain kontaktitreeneistä!

Pieni kertaus torstain kontaktitreeneistä! 
Viime viikolla harjoiteltiin kontaktia porukalla. Paikalla oli paljon eritasoisia koiria, joten ehkä tulevaisuudessa jaetaan kontaktitreenit pentuihin/aloitteleviin ja hieman vaativampiin treeneihin. Katsotaan jos innokkaita treenaajia riittää!

Kuten sanottua; minun tapani kouluttaa ei ole ainoa oikea ja kanssani saa olla eri mieltä. Esimerkiksi treeneissä pyrin aina löytämään koulutuskeinon joka sopii meille kaikille. Aika moni on esimerkiksi opettanut koiralleen kontaktista käskyn tai vihjesanan ja sen käyttö treeneissä on tietysti sallittua vaikka itse en toiminnolle käskyä opettaisikaan! Kukin tyylillään ja tapoja on juuri niin monta kuin meitä kouluttajiakin. Mutta, itse treeneihin.


Alla olevat kuvat on tarkoitettu tiivistelmänä siitä, mitä yritin treeneissä teille kaikille sanoa. Vaikka mulla aika kova ääni onkin, ei välttämättä kaikki jutut kuulunut pitkin kenttää, tai jotain oleellista saattoi jäädä sanomatta. Toivottavasti näistä on kuitenkin apua kotitreeneihin joka on teemapäivien tavoite; apua alkuun jotta te pystytte jatkamaan harjoituksia kotosalla!

Kontaktitreenit antavat pohjan myös tämänpäiväisille treeneille jossa käydään läpi hihnakäytöstä. Mitä tahansa koulutatkin (käytöstä tai temppuja) tarvitset koiraasi hyvän kontaktin jotta yhteistyönne toimii ja koira vastaanottavainen (eikä keskity tien reunan hajuihin tai muihin koiriin).

Lupasin linkata myös "aikamoinen säihkysilmä" haasteen jonka löydätte blogistani;


Toivottavasti kaikki lähtevät innokkaasti treenaamaan! Ja vaikka tähän blogitekstiin voi jättää kommentteihin terveisiä niin omien treenien sujumisesta kuin kysymyksiä yms. treeneistä. Pyritään vastaamaan aina ehtimisien mukaan :)!

Terkuin;
kouluttuja Jonna





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti